Syntyvyys on taas puheena, niin ajattelin kertoa miksi minulla ei ole lapsia ja miksi sukulinjani tulee päättymään minuun. Ehkä kommenteissa voitte jakaa omat syynne ja analyysinne samasta.

Lyhyesti tiivistettynä lapsuuteni oli aivan perseestä, sisältäen väkivaltaa ja nälännäkemistä sekä erittäin toksisia ja huonoja käytösmalleja. Tähän kuului väkivaltaisia ja turvatonta ympäristöä sekä koulussa että kotona. Asiaan ei puututtu millään tavalla tai oikeastaan puututtiin niin, että kun lopetin fyysisen osan koulukiusaamisestani väkivallalla, jouduin siitä ongelmiin. Kasvoin lestadiolaisten hallitsemalla pienellä paikkakunnalla, jossa oli eri säännöt kultin jäsenille ja sen ulkopuolisille. Tämä näkyi myös siinä ketkä saivat apua ja ketkä eivät.

Tältä taustalta ponnistaminen ei ollut elämässä kauhean hyvä pohja, mutta pääsin silti paikkakunnalta karkuun enkä myöskään haksahtanut mihinkään riippuvaisuuksiin, jotka varmasti tilastollisesti tällaista taustaa vaanivat. Tämä jätti kuitenkin jälkensä. Taloudellisesti opiskeluaika oli hyvin haastavaa, kun olin totaalisen persaukinen ilman mitään tukea vanhemmilta. Jouduin vääntämään duunia silmät ristissä samalla. Syntyi fiilis siitä että maailma on täysin taloudellisesti turvaton paikka. Yhden kerran kun hain toimeentulotukea sain sossusta vain vittuilua, minkä perusteella päädyin siihen että jätin ennemmin tuet hakematta kuin nöyryytin itseäni noin uudestaan. Tästä tuli vahva eetos että oma selusta täytyy turvata aina taloudellisesti.

Joten näette nyt varmaan miksi parikymppisenä olin satavarma etten lapsia halua tai tule hankkimaan. Tähän vaikutti taloudellinen puoli, en uskonut että selviäisin taloudellisesti siitä. Osaltaan vaikutti sitten myös se miten syviä jälkiä huonot kokemukset jättivät henkisesti. Pelkäsin, että jos minulla olisi lapsia, yhdistettynä taloudelliseen stressiin kohtelisin heitä huonosti. Ajattelin, että parempi ettei jälkikasvua ole jos he vain kärsisivät. Toki asiaan myös vaikutti se, että traumabondaukseen perustuva naismakuni johdatti jatkuvasti myrskyäviin suhteisiin kahelien naisten kanssa. Tämä vahvisti käsitystä että lasten hankinta on tosi huono idea, koska lapsi tulisi saamaan huonon kodin ja/tai joutuisin vain elätysmaksujen makselijaksi kun nainen veisi kersan kuitenkin, mikä vasta huono juttu olisikin. Oli myös aivan selvää että mitään tukea lapsen kanssa ei olisi tulossa perheeltä, isovanhemmilta tai muista verkostoista, koska sellaisia verkostoja ei ollut.

Elämä alkoi saada jonkinlaista mallia siinä kolmenkympin jälkeen, jatkuva raataminen köyhyydestä johtuen alkoi vähentyä ja pääsin hyviin asemiin työelämässä, uskalsin alkaa ottaa rennommin ja jopa pitää myös vapaa-aikaa. Aloin saada myös päätäni kuntoon, mihin kuului myös se että parisuhdeprospektit kävivät paremmiksi ja aloin päästä eroon traumabondauksesta. Teoriassa tällöin olisi ollut hyvä sauma hankkia niitä lapsia. En silti sitä edelleenkään tehnyt. Osittain tähän oli syynä se, että mun koko nuoruusvuodet olivat olleet yhtä selviytymistä. Olin missannut kokonaan ne kivat parikymppiset vuodet joita kaikilla muilla tuntui olevan - ne jolloin matkustellaan, käydään keikoilla ja muuta sellaista. Mulla oli ollut liian kiire selviytyä hampaat irvessä. Lapsien hankinta olisi vienyt mahdollisuuden tähän, niin yritin vähän saada enemmin niitä kokemuksia mitä kaikilla muilla tuntui olevan, saada vähän takaisin kiinni menetettyä elämää. Plus eipä mulla sitä vakituista kumppaniakaan edelleen ollut, joka olisi sopinut tähän kehikkoon. Suhteita toki, mutta tässä vaiheessa vasta opettelin miten rakennetaan vakaa ja kunnollinen parisuhde. Olen kiitollinen siitä että oli mahdollista kohdata ihmisiä joiden kanssa sitä opetella, mutta en tosiaankaan vieläkään ollut valmis näiden asioiden suhteen. Tietyllä tavalla olin ehkä kolmekymppisenä tekemässä sitä henkistä työtä, mitä suurin osa ihmisistä alkaa tehdä muuttaessaan ekan kerran omilleen 18-vuotiaana.

Aika menee nopeasti. Nykyään kaikki on hyvin, olen henkisesti korjannut itseni ja mulla on hyvä, vakaa parisuhde. Tätä myötä myötä myös mielipiteeni lapsiin on muuttunut. Uskon että nykyään minusta voisi tulla hyvä isä. Ikävä kyllä on liian myöhäistä.

Harmi kyllä olen viittäkymppiä kolkutteleva mies ja hyväksynyt sen, etten tule jälkikasvua saamaan. Ottaen huomioon miten hedelmällisyys laskee iän kanssa, jos tässä vaiheessa lapsia yhä tahtoisin, se vaatisi käytännössä 30 vuotta nuoremman naisen mikä ei tule tapahtumaan. Plus tietysti pikkulapsiaikaa ei enää kestäisi välttämättä näillä kilometreillä, puhumattakaan siitä miten lapset menettäisivät vanhempansa liian nuorina. Joten silloin kun biologisesti ne lapset olisi kannattanut hankkia, oli väärä aika sille psykologisesti. Nyt kun olisin siihen valmis taloudellisesti ja psykologisesti, se ei enää ole mahdollista tai ainakaan viisasta fyysisesti.

En varsinaisesti kadu asiaa, koska tein mielestäni oikeat ratkaisut vaikeissa olosuhteissa. Jos olisin saanut kersoja nuorena, he olisivat tulleet maailmaan missä heidän kohtalonsa olisi ollut huono. Sekä taloudellinen että henkinen ympäristö olisi ollut karmea, luultavasti molemmat vanhemmat epävakaita ja niin edelleen. Niissä olosuhteissa se oli oikea päätös. Enintään harmittaa se ettei itselläni ollut parempaa lapsuutta ja teinivuosia, sillä jos olisi ollut, elämä olisi monella tavalla mennyt eri tavalla. Mutta mennyt on mennyttä.

Traagista on toki se että sukulinjani pitkälle pysähtyy minuun. Veljeni on jo kuollut ja siskoni naisiin päin oleva sekakäyttäjä, niin lähiperheestä lapsia ei ole tulossa. Serkuistani kaksi on syrjäytyneitä, alkoholisoituneita peräkammarinpoikia, yksi kuollut liikenneonnettomuudessa mikä saattoi olla itsemurha ja toinen kiistämättä oman käden kautta. Yhdellä serkuista on kaksi lasta, mutta jos ajattelee tässä olevia ihmisiä, niin kaksi lasta seitsemää aikuista kohden on aika huono hedelmällisyysluku.

Silleen kyllä inhoan moralistista päivittelyä siitä miksi ihmiset eivät lisäänny. Yleensä sille on jokin syy ja asiaa aggressiivisesti päivittelevät ihmiset saattavat olla osa sitä syytä, ottaen huomioon millaisiin arvomaailmoihin sellainen toiminta usein liittyy.